Lisätietoa verkkokaupastamme
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Avannetarvikkeet, kuten pussit ja tarvittavat oheishoitovälineet ovat avanneleikatulle korvattavia tuotteita, jotka oma asuinkunta tarjoaa hoitotarvikejakelun kautta veloituksetta. Käytännöissä on kuitenkin kuntakohtaisia eroja, ja joissakin kunnissa ns. lisätarvikkeita, kuten puhdistus- ja ihonsuojapyyhkeitä ei ole saatavilla jakelun kautta, sillä niitä ei ole katsottu välttämättömiksi avanteenhoidossa. Tästä tarpeesta on myös syntynyt avannetarvikkeiden verkkokauppamme, jotta sinun olisi itse mahdollista hankkia sellaiset tarvikkeet, joilla arki avanteen kanssa sujuu ja on helpompaa.
Jos sinulla on ongelmia esim. sidoksen pysyvyyden kanssa, iho on ärtynyt tai ohivuodot vaivaavat, ota rohkeasti yhteyttä avannehoitajaasi. Hänen kanssaan voitte yhdessä käydä läpi mahdollisia vaihtoehtoja, ja yleensä myös muutokset hoitotarvikejakelun kautta tilattaviin tuotteisiin menevät avannehoitajan kautta. Jos sinulla on toiveita tai tarpeita tuotteiden osalta, kannattaa ensisijaisesti aina ottaa yhteyttä oman kunnan hoitotarvikejakeluun ja/tai avannehoitajaan ja selvittää, saisitko haluamasi tarvikkeet kunnalta.
Tottakai. Kotiinkuljetuksen hinta on 12,90 euroa. Kotiinkuljetuksen meillä hoitaa Posti, joka ottaa yhteyttä joko tekstiviestillä tai puhelimitse sopiakseen toimitusajan.
Ei valitettavasti. Tuotteita voi toki tulla katsomaan toimistollemme Espoon Leppävaaraan (Linnoitustie 4 B), parasta on sopia aika jotta joku on varmasti paikalla – ota yhteyttä asiakaspalveluumme 0800 940 60 / asiakaspalvelu@medfanet.fi.
Eläminen avanteen kanssa
Riippuen sairaushistoriasta ja avanteeseen johtavista syistä, uuteen tilanteeseen asennoituminen ja avanteeseen tottuminen on erilaista. Äkillinen onnettomuus tai syöpädiagnoosi ja pikainen leikkaus antavat vähemmän sopeutumisaikaa, kun taas tulehduksellisten suolistosairauksien kanssa taistellaan usein vuosia ennen kuin päädytään avanteeseen, jolloin se saattaa olla odotettu helpotus.
Avanne kuitenkin lähes poikkeuksetta parantaa elämänlaatua ja voi pelastaa hengen.
Anna itsellesi ja avanteellesi aikaa. Toipuminen leikkauksesta ja uusien tapojen oppiminen vie hetken, mutta kun suolistosi on tottunut avanteeseen, opit itsellesi sopivat ruokarytmit ja ruoka-aineet sekä osaat vaihtaa sidoksesi vaikka unissasi – avanne ei rajoita elämääsi, eikä se näy päällepäin.
Nykyaikaiset avannepussit ovat laadukkaita. Pehmeä kangaspinta ei rapise, pieni suodatin päästää ilman pussista mutta ei hajuja ja taipuisat pohjalevyt ovat hellävaraisia iholle. Avannepussit kestävät uimista, liikuntaa ja hikoilua, joten voit oikeasti tehdä mitä haluat ja jatkaa aktiivista elämää kuten ennenkin.
Hyvät perustiedot avanteen hoidosta ja sen aiheuttamasta elämänmuutoksesta löydät Finnilcon julkaisemasta oppaasta, saat sen ladattua täältä.
Avanteen kanssa eläminen voi tuntua välillä aikamoiselta välineurheilulta. Uuden oppiminen ja rutiinien muodostuminen vievät aikaa, eikä yksiselitteistä totuutta ole. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä käy toiselle ja toinen pärjää vähemmillä tarvikkeilla kuin toinen – kyse on pitkälti avanteen ja kehon muodoista sekä muista yksilöllisistä seikoista ja mieltymyksistä. Tarjolla on laaja valikoima erilaisia avannesidoksia ja avannetarvikkeita, me olemme valinneet valikoimiimme omasta mielestämme toimivimmat. Kokeile rohkeasti mikä itsellesi sopii ja älä epäröi kääntyä oman avannehoitajasi puoleen. Häneltä saat ammattilaisen apua erilaisiin avanneongelmiin, kuten ärtyneeseen tai rikkinäiseen ihoon avanteen ympärillä, avannetyrään tai mihin vain mieltä askarruttaviin asioihin.
Avanteen kanssa voi elää ihan normaalia elämää, eikä avannepussin tulisi estää sinua tekemästä mitään mitä haluat. Voit urheilla, retkeillä, mökkeillä, uida tai matkustaa. Varsinkin reissun päällä, saattaa erilaisista avannetarvikkeista olla hyötyä, ne on suunniteltu helpottamaan arkea avanteen kanssa.
Avannepussin vaihto on aina rasite iholle. Lämmin vesi on paras puhdistukseen, mutta se ei aina riitä. Jos liimaa jää iholle, sitä ei kannata raaputtaa pois – hellävaraiset kosteat liimanpoistopyyhkeet tai -suihkeet toimivat hyvin, etenkin jos juoksevaa vettä ei ole saatavilla. Iho rakastaa ilmakylpyjä, joten vaihda sidos ajan kanssa ja kuivaa iho huolellisesti ennen uuden sidoksen laittoa. Muista myös tarkistaa avanteen koko ajoittain, sillä se saattaa muuttua. Yleinen syy ihoa ärsyttäviin ohivuotoihin on liian suuri pohjalevyn aukko, joten muuta leikkuumittaa tarvittaessa.
Ehjää ihoa on helpompi hoitaa kuin saada ärtynyt iho paranemaan. Jos ihosi kutiaa tai ärtyy, reagoi heti. Älä käytä kosteusvoiteita tai öljyjä, sillä ne heikentävät pohjalevyn pitoa. Avannetta ympäröivälle iholle on kehitetty erilaisia ihonsuojakalvoja ja -liuskoja sekä tiivisterenkaita, joiden päälle sidos kiinnittyy hyvin ja joiden alla rikkonainen iho saa rauhassa parantua. Käänny ajoissa avannehoitajan puoleen iho-ongelmien kanssa.
Usein kysyttyjä kysymyksiä Renew Insert
Kyllä. Yhdysvalloissa tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa osoitettiin, että Renew Insert -tuotteet ovat turvallisia ja vähentävät ulosteen karkailua jopa 81,8 %*.
<em>*Yhdysvaltalainen kliininen tutkimus (Renew 210 CLD, julkaistu julkaisussa Dis Colon Rectum; 58: 892-898.</em>
Kyllä. Kliinisissä tutkimuksissa osoitettiin, että Renew Insert -tuotteet ovat pehmeitä, että ne mukautuvat kehon muotoihin ja että niitä on miellyttävä ja helppo käyttää *. Renew Insert -tuotteen asianmukainen asettaminen ei aiheuta kipua. Noudata käyttöohjeita vaihe vaiheelta. Jos olosi on epämukava, keskeytä käyttö.
*Yhdysvaltalainen kliininen tutkimus (Renew 210 CLD, julkaistu julkaisussa Dis Colon Rectum; 58: 892-898.
Kun Renew Insert on asianmukaisesti paikallaan, yläkiekko lepää peräsuolen sisäpuolella ja pohjakiekko on peräaukon ulkopuolella. Mitään epämukavaa oloa ei pitäisi tuntua.
Renew Insert -tuotteita voidaan pitää käytössä jatkuvasti, päivällä ja yöllä. Yksittäistä tuotetta voidaan pitää paikallaan, kunnes ulostat seuraavan kerran, tai se voidaan vaihtaa uuteen haluttaessa. Kun tuote työntyy ulos, voit korvata sen uudella tuotteella. Älä koskaan käytä useampaa kuin yhtä Renew Insert -tuotetta kerrallaan.
Voit istua vessanpöntöllä ja asettaa Renew Insertin etu- tai takakautta. Voit myös maata sängyllä. Käytä mitä tahansa asentoa, joka tuntuu sinulle mukavimmalta ja helpoimmalta.
Ei. Kliinisellä tutkimuksella on osoitettu, että Renew Insert tulee ulos seuraavan ulostuksen mukana *. Renew Insert on suunniteltu siten, että ylä- ja alakiekot pitävät sitä paikallaan peräsuolikanavassa peräsuolen ja peräaukon välissä. Siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että Renew Insert liikkuu peräsuolen sisään, se työntyy ulos luontaisesti seuraavan ulosteesi mukana.
Jos näin tapahtuu, voit vain vaihtaa tuotteen uuteen Renew Insert -tuotteeseen. Jos käytät Large-kokoista Renew Insert -tuotetta, ja sinulla on ilmavaivoihin liittyviä vaivoja (suolikaasua), kokeile Regular-kokoista tuotetta.
Kyllä. Renew Insert mahdollistaa edelleen suolikaasujen päästämisen. Jos käytät Large-kokoista Renew Insert -tuotetta, ja sinulla on ilmavaivoihin liittyviä vaivoja (suolikaasua), kokeile Regular-kokoista tuotetta.
Kyllä. Voit harrastaa kaikkia aktiviteettejasi, kun käytät Renew Insert -tuotetta. Sitä voi käyttää myös seksin aikana.
Rentouta lihaksesi ja vedä pohjakiekkoa peräaukolta ulospäin, poista Renew Insert ja hävitä se kotitalousjätteisiin. Pese kädet huolellisesti tämän jälkeen.
Ei voi. Hävitä käytetty Renew Insert ja asetin kotitalousjätteisiin.
Renew Insert on suunniteltu kertakäyttöiseksi. Tuote voi olla paikoillaan yhtäjaksoisesti niin pitkään kuin tarvitaan, mutta se tulisi vaihtaa uuteen ulostamisen yhteydessä.
Renew Insert -tuotteita toimitetaan kahta eri kokoa; Regular ja Large. Aloita käyttö Regular-kokoisella Renew Insert -tuotteella. Jos Regular-kokoinen tulee ulos odottamattomilla hetkillä tai jos koet ohivuotoja, kokeile Large-kokoa.
Saatavilla on Renew Insert -kokeilupakkaus, joka sisältää yhden Regular-kokoisen ja yhden Large-kokoisen Renew Insert -silikonitulpan. Kokeilupakkauksen avulla on helppo määrittää sopiva koko.

